Istun psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla jo varmasti 50. kertaa ja mietin miten ihanaa on kun on vihdoin päässyt siihen tilanteeseen, että mieleni on tyyni eikä tarvitse enää itkeä.

On kulunut vuosia siitä, kun tapasin miehen ja ensinäkemäni ajatus oli, että ei hän nyt ihan vastaa ihannettani, mutta annetaan mahdollisuus. Siinä vaiheessa en luottanut omaan intutiooni vaan annoin hänen tehdä vaikutuksen puhumalla. Aloimme tapailemaan ja häivytin mielestäni kaikki hulttiuden merkit, sillä halusin niin kovasti parisuhteen ja perheen, olinhan kuitenkin kolmikymppinen jo.

Aikaa kului ja tutustuin häneen pikkuhiljaa. Esimmäinen merkki luonteesta tuli ensimmäisenä juhannuksena, jolloin olimme kaveriporukalla viettämässä juhannusta kotikulmillani. Heräsin yöllä eikä mieheni ollut vielä tullut viereen, joten menin olohuoneeseen ja siellä mieheni istui sohvalla ja ystäväni naisystävän syleilyssä.

Seuraavana päivänä ajoimme takaisin kotiin melkoisten keskustelujen vallassa. Minä pelkäsin yksin jäämistä ja hän oli valmis lopettamaan suhteen, jos minä niin halusin. Päätimme loppujen lopuksi mennä erilleen.

Tänä päivänä tuo intuitioni on oma suojani ja toivon pystyväni vahvistamaan tuota ihanaa ominaisuuttani itsessäni. Vaikka tapahtuma itsessään oli todella vastenmielinen, on minut kasvatettu anteeksiantoon ja etsimään hyvyyttä jokaisesta ihmisestä. Nyt katson tuota tapahtumaa opettavaisena esimerkkinä itsetunnon alueella ja itsensä rakastamisesta. Minä en rakastanut itseäni tarpeeksi tuolloin, sillä olin myöhemmin valmis antamaan hänelle myös anteeksi.

Miten meistä tulee itsetunnollisesti heikkoja ihmisiä ja miten päästämme ihmisiä manipuloimaan itseämme? Kaikelle löytyy vastaus, mutta onko ihmisellä itsellään uskallusta lähteä pohtimaan syvimpiä ajatuksia. Jossain vaiheessa on kuitenkin hyvä alkaa prosessi itseensä tutustumiseen. Toisille tuo aika tulee, kuten minulle, loppuunpalamisen ja masennuksen myötä, toisille eron ja kaltoinkohtelun tai jopa läheiseen kuoleman myötä. Oli miten oli itseensä tutustuminen, rakastuminen ja hyväksyminen kannattaa aina. Positiivisuuden etsiminen elämään auttaa vapauttamaan haavat ja kaikki ne arvet joita jopa vuosikymmeniä on kantanut sisällään ja voinut pahoin.

Oma tervehtyminen alkoi siitä, kun ystäväni polttareissa sain alkusysäyksen Ho’oponoponoon ja enkeleihin. Asiat lähtivät rullaamaan hitaasti, mutta ilman tuota sysäystä, kuka tietää, missä olisin tällä hetkellä.

Rakstan Sinua, Olen pahoillani, Anna anteeksi, KIITOS! (Ho’oponopono)

Maria