Maatalousyrittäjäpariskunnan romantiikka saattaa olla kaukana, mikäli suhteesta ei pidetä yhtä hyvää huolta, kuin pellosta tai karjasta. Jatkuva taiteilu talouden, pitkien päivien ja perhe-elämän keskiössä, vaikuttaa parin seksuaalisuuteen ja tunteet saattavat saada räiskyviäkin piirteitä. Helpotusta ei tuo myöskään se, että työpaikka on yhteinen ja jopa samassa pihapiirissä, missä kotikin sijaitsee.

Parisuhteen ongelma voidaan piilottaa puhumattomuuteen, mutta ei niiden edessä kannata jäädä toimettomaksi. Ongelmien kasaantuessa solmut kiristyvät ja niitä on pitkän ajan jälkeen vaikeampia lähteä avaamaan. On kannattavampaa avata parisuhteen ja seksuaalisuuden solmuja, kuin ajatua rutiininomaiseen yhteiseloon, täyttämällä tyhjyys ulkopuolisilla seksisuhteilla tai alkoholilla. Monesti myös usean sukupolven asuminen samassa pihapiirissä aiheuttaa konflikteja myös parisuhteeseen ja se “vittumainen anoppi” asetelma ei ainakaan helpota yhteistä eloa ja seksuaalista intohimoa. Solmujen avaaminen voi helpottaa paitsi parin, myös lasten ja mahdollisesti samassa pihapiirissä asuvien isovanhempienkin elämää.
Kiire ja seksuaalinen nautinto, eivät kulje kovin hyvin käsikädessä, mikäli molemmat osapuolet eivät ole sitoutuneita kiinnittämään huomiota toiseen pitkin päivän askareita joka päivä, joka viikko, joka kuukausi, joka vuosi. Jokaisena aamuna, meistä jokainen voi valita, haluaako tänä päivänä rakastaa ja huomioida kumppaniaan rakastavasti ja hellästi. Ketään ei tähän voi pakottaa, joten se täytyy jokaisen tehdä tietoisesti ja omasta vakaasta halusta.
Tavoitteena on tilan ja parisuhteen toimivuus, joten molempia täytyy hoitaa siitä näkökulmasta, että ne ovat toisistaan riippuvaisia. Jos toinen voi huonosti alkaa toinenkin voimaan huonosti ja pahimmassa tapauksessa, molemmat voidaan menettää. Miten siis solmut avataan ja saadaan aikaan loogiset toimenpiteet, joilla ‘työpaikat’ turvataan kaikille osapuolille.
Yritystoiminnasta tuttu SWOT-analyysi ja tämä sama analyysi voidaan tehdä myös parisuhteelle ja seksuaalisuudelle. Analyysin tarkoituksena on löytää tieto siitä mitä vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia suhteella/seksuaalisuudella on? Seuraavat apukysymykset voivat auttaa selvittämään tarkemmin parisuhteen SWOT-ananlyysin perustaa.
- Missä tilanteessa parisuhde/seksuaalisuuteni on nyt?
- Mitä voimavaroja parisuhteessamme on?
- Mitkä ovat ne asiat joita puolisossani rakastan?
- Mitä hyviä ominaisuuksia suhteessamme on?
- Missä toivoisin olevani nyt seksuaalisuuteni ja parisuhteeni suhteen?
- Mitä toivoisin parisuhdeseksiltämme nyt?
- Mitkä asiat estävät minua/meitä pääsemästä tavoitteisiimme?
- Mitkä ovat pahimmat seuraukset jotka voivat tapahtua, jos asiat eivät selviä?
- Miten puhumme toisillemme? Millaista kieltä käytämme toisillemme?
- Miten kosketamme toisiamme ja miten haluaisin tulla kosketetuksi?
Näiden selvitysten pohjalta on hyvä lähteä kehittämään parisuhdetta eteenpäin ja mikäli omat voimavarat ei yksin riitä, on hyvä hakea tukea seksuaaliterapiasta. Melan järjestämä Välitä viljelijästä-projektista sinulla on mahdollisuus hakea 500 euron arvoista henkilökohtaista ostopalvelusitoumusta. Ostopalvelusitoumuksia myönnetään henkisen jaksamisen tukemiseen, kuten terapiaan, jonka avulla tuetaan yrittäjäpariskunnan jaksamista. On parempi lähteä hakemaan myös rahallista tukea itseä ja perhettä koskevaan terapiatyöskentelyyn, kuin aina vain pärjätä omillaan.
Viljelijöille, maitotilallisille ja karjatilallisille tarjotaan useasta suunnasta apua talouden, myynnin kuin tilanhoidon suhteen ja monesti muut auttajat saattavat huomata parien välisen kommunikoinnin ontuvan ja jopa he voivat tarvittaessa auttaa paria, suosittelemalla ottamaan yhteyttä, esimerkiksi maanviljelijöiden asioihin ja yhdessä työskentelevien parien asioihin perehtynyneeseen seksuaaliterapeuttiin. On aivan eri asia, kun pariskunta on tahoillaan eri paikoissa töissä, kuin se, että sänky, työpaikka, ruokapöytä ja jopa toimisto jaetaan keskenään. Hyvänä asiana löytyy kuitenkin, että talvisin voi päivisinkin piipahtaa vaikka siellä kammarin puolella, mutta kesän tullen molempien on ymmärrettävä, että talven elanto tehdään juuri silloin, eikä silloin lauleskella pellon reunalla heinä suussa romantiikan suurimpia loruja kumppanille. Kesän ja talven erot romantiikan suhteenkin ovat niin isot, että se on huomioitava koko ajan yhteistä tietä kuljettaessa.
Nyt jo valmistaudutaan kesän tuloon ja traktorit on latingissa, mutta onko parisuhde ladattuna vuoden rankimpaan kauteen koronoineen päivineen, onko puolisosta pidetty yhtä hyvää huolta talven aikana kuin maatilanvehkeistä. Onko puolison mieli ladattu rakkauden sanoja ja keho täytetty lemmeneliksiirillä. Jos näin ei ole, mikä estää tekemisen, piileekö pinnan alla purkautuva tulivuori ja mistä syystä. Jos ei itsekään tiedä muuta kuin sen, että kaikki ei ole hyvin parisuhteessa ja seksuaalisuuden suhteen, on aika hankkia apua. Minuun saat yhteyden alla olevista yhteystiedoista ja myös Välitä viljelijästä-projektissa mukana olevan Mehiläisen työterveyden kautta pyydettäessä ja Melan järjestämästä Välitä viljelijä-projektista löydät tietoa tästä.
Terapiavastaanotolleni voit tulla etäterapiana ja Seinäjoen Piirille 2022 tammikuusta. Nettivastaanottoa voit tiedustella toivonkide@gmail.com tai 0400971319 (09-17.00)
Kaikella rakkaudella,
Maria Haanpää seksuaaliterapeutti