“Miehelle kelpaa reikä kun reikä” kuuluu sanonta, mutta tekemäni kyselyn mukaan näin ei ole. Itse naisena en voi tietenkään kertoa omaa kokemusmaailmaani miehen näkökulmasta, mutta osallistuminen kertoo myös herkästi huomioivalle naiselle, nauttiiko mies vai pitääkö hän seksiä täysin surkeana toimituksena.

Vaikka naiset monesti ajattelevatkin miesten olevan vain panoa vailla, nauttii moni mies suunnattomasti hellyydestä ja nautinnon tuottamisesta. Kyselyni perusteella liikkumattomat lahnat olivat kaikkein eniten haluja jarruttava toiminto. Kovakouraiset otteet voivat myöskin osaltaan hiivuttaa haluja erityisesti hampaiden pelko voi olla jo pelkästään erektiota laskeva ongelma.

Mitä naisen sitten tulisi tietää miehen erogeenisyydestä, jotta hän pystyisi omalta osaltaan tekemään seksistä vaikuttavaa ja nautinnollista. Miehen erogeenisyyden oppitunti numero yksi on saada mies ensimmäiseksi läsnäolevaksi tilanteeseen. Niin naisella, kuin miehelläkin toimivaa on näön kautta kohdistettava stimulaatio. Mahdollisuuksia on monia, mutta erityisesti esileikki viesteillä työpaikan palaveriin tai taukohuoneeseen palvelee jo kummasti esileikkiin ryhtymistä. Lähtisitkö töiden jälkeen kaljalle kavereiden kanssa, vai rakastelemaan puolison kanssa, jos päivän aikana mies saa muutamiakin vihjailevia viestejä tai kuvia kumppanilta. Miehet rakastavat haasteita ja pelkästään haastamalla hänet ajatusleikkiin seksistä illan hämärtyessä voi toimia loistavana ajatusleikittelynä.

Provosoin hieman, sillä ajatuksena siitä, että miehen tulee tehdä aina aloite voi olla monen miehen mielestä tylsää. Usein miehet toivovat naisenkin tekevän aloitteen ja daamit voitte olla varmoja, että siinä vaiheessa, kun yllätätte puskista miehenne seksikkäällä aloitteella, on hän iloinen kuin teinipoika. Jos ei ole, on jutussa jotain mätää. Toki potenssiin liittyvät ongelmat voivat tuottaa hieman hankaluuksia, mutta ne täytyy vain ymmärtää, eikä niitä saa ottaa koskaan henkilökohtaisesti. Potenssiin liittyvät ongelmat satuttavat varmasti miestä enemmän, kuin teitä daameja.

Kysymyksenä naiselle, oletko koskaan tutkinut todella miehen penistä ja sen toimintaa. Mikäli et niin nyt kannattaa vihdoin laittaa tutkimusviitta harteille ja alkaa opiskella. Pelkästään erektiossa on useampi eri vaihe ja jokaiselle eri vaiheelle voidaan löytää myös erilainen kosketus. Lingam hieronnan (intiimihieronta miehelle) taitaminen tulisi olla yhtä selvää naisille, kuin klitoriksen stimulaatio miehelle. Myös suuseksin oppimäärää kannattaa harjoitella, sillä mikään ei ole miehestä niin nautinnollista, kuin suuseksin saaminen. Jokaisella miehellä on omat mieltymyksensä myös lingam hieronnan kuin suuseksinkin suhteen, joten kysy mieheltäsi mitä hän haluaa ja miten hän haluaa tulla kosketetuksi. Jotta jatkuvat kyselyt eivät pilaisi tunnelmaa voitte aina sopia ennakkoon ns.testiajosta, jossa puhtaasti harjoitellaan ajamista.

Aina ei ole pakonomaista harrastaa penetratiivista seksiä vaan voi joskus kokeilla jotain muutakin. Moni nainen pitää outona ajatusta eturauhasen hieronnasta, mutta osallistuin eräälle luennolle, jossa seksityöntekijä kertoi suurimman osan miehistä haluavan kokeilla juuri eturauhasen hierontaa. Jos ajatus tuntuu vieraalle, voidaan sitä verrata naisen G-pisteen hierontaan. Varoituksen sanana eturauhashieronnassa tulee aina käyttää liukuvoidetta, kuten myös lingam-hieronnassa, joten muistathan ostaa maxi-purkit liukkaria, sillä voipi olla, että mies haluaakin kerran kokeiltuaan tätä usein. Avoimuus ja keskustelu tuntemuksista auttaa löytämään kultaisen keskitien.

Yhdyntä ei siis aina ole se juttu, sillä vain mielikuvitus on nautinnon rajana, tai mielikuvituksettomuus. Jos nainen tivaa läsnäolon tärkeyttä seksissä, on miehille yhtä tärkeää naisen läsnäolo ja osallistuminen. Hyvässä seksissä molemmat ovat läsnä ja aktiivisia osapuolia. Myös nainen makustelee, miten mies nauttii ja pyrkii omalta osaltaan tuottamaan nautintoa myös miehelle. Moni kysyy miten se nyt sitten on mahdollista, mutta ei ole aivan yhdentekevää, miksi naisia kehoitetaan huolehtimaan omista lantionpohjalihaksistaan. 3 minuuttia päivässä harjoitettava lantionpohjalihastreeni alkaa tuottaa tuloksia niin naisen, kuin miehenkin tuntoaisteissa. Lantionpohja TENS laite Perfect PFE on ainakin yksi tehokkaimmista laitteista, joilla voi saada tehokkaan vahvistuksen omiin lantionpohjalihaksiin. Laite työskenteleen 20minuutin ajan puolestasi ja voi olla, että jopa omat tuntoaistit herkistyvät tuon laitteen voimasta. Lihaksia treenataan 12 viikon ajan ja noin 5 kertaa viikossa ja omaksi sekä kumppanin kokemaksi jää millaisia huikeita nautinnon määreitä siitä on parille. Omalta osaltaan naisen tuntoherkkyys kasvaa, mutta niin muuten kasvaa miehenkin. Oletuksella, että pystyt supistelemaan lantionpohjalihaksiasi sykäyksittäin, mies sisälläsi, saa varmasti aikaan voihkauksia ja ne eivät tule kivusta. Mielihyvää voi siis tuottaa vaikka vain makaisi selällään. Tuohon lisätään lantion liikkuminen tahdissa, niin jepulis jee, johan on huonot seksit kaukana sieltä makkarista. Ei lahnoja näy, ei.

Keskusteluyhteyden merkitystä ei voi kyllin korostaa. Toki on olemassa mörrimöykkyjä, jotka eivät seksistä puhu, mutta oman etunsa tähden varmasti kannattaa kertoa mitä haluaa ja mikä tuntuu hyvälle. Mikäli ongelmia ilmenee suunnattomasti eikä niistä pääse eteenpäin, suosittelen ottamaan yhteyttä seksuaaliterapeuttiin terapiatarpeen arvioon.

Haluan tähän loppuun siteerata 1900-luvun merkittävintä gurua OSHOa; Aivan kuin olemme saaneet kädet ja jalat itsellemme, me olemme saaneet myös seksuaalisuutemme. Me emme vastusta käsiämme emmekä jalkojamme, niin miksi ihmeessä me vastustaisimme seksuaalisuuttamme. Kysymys siitä, kuinka meidän tulisi menetellä seksuaalisuutemme suhteen muuttuu merkityksettömäksi. Vastakkainasettelu seksin ja seksuaalisuuden puolesta ja vastaan on turhaa. Me olemme saaneet alkumme seksin kautta, ja meissä on sisäänrakennettu ohjelma synnyttää uutta elämää seksin avulla. Kehomme kuolee joku päivä, joten se sisältää ohjeet, joiden avulla se voi luoda tilalleen uuden kehon. Seksi ja seksuaalisuus on biologinen tosiasia, eikä siinä ole mitään väärää. Jos tukahdutamme seksuaaliset tunteemme, kasvaa tukahdutettu energiamme niin voimakkaaksi, ettei sitä pysty enää pidättelemään ja se räjähtää -ja tuossa räjähdyksessä hukkaamme itsemme. Seksuaalisuus on todellista ja tervettä, mutta jos sitä aletaan tukahduttaa epänormaaleilla keinoilla, se muuttuu epäterveeksi. Meidän on turha taistella luontoa vastaan, sillä me olemme siitä erottamaton osa. Siksi meidän on syytä omaksua ystävällinen ja myötämielinen asenne seksiä kohtaan.

Joten nauttikaamme toistemme vartalosta ja tehkäämme toisillemme hyvää, juuri niin hyvää, kuin itse haluamme myös kokea.

Rakkaudella,

Maria Haanpää, Seksuaaliterapeutti

toivonkide@gmail.com