“Mä en ole nähnyt isääni vuosiin, mutsi on niin katkera erosta, että se ei anna mun tavata isääni”. Kuulostaako tutulta lapsen tai vanhemman näkökulmasta. Ero katkeruus voi alkaa jo parisuhteen aikana ja monet asiat tekevät siitä vieläkin isomman ja vahvemman asian, jolla aikuinen yrittää kostaa toiselle vanhemmalle, mutta todellisuudessa siinä kärsii vain oma lapsi.
Kenties oman lapsen onnellisuus ei ole vanhemmalle tärkein asia maailmassa tässä tilanteessa, vaan oma katkeruuden ruokkiminen. Oma katkeruus, paha mieli erosta, näyttäytyvät vanhemman elämässä päämäräisenä tavoitteena, jossa “ainoa oikea” lopputulema on lopettaa lapsen suhde toiseen vanhempaan kokonaan, välittämättä kauaskatsoisista seurauksista lapsen elämässä. Ennemmin tai myöhemmin vieraannuttaminen kapsahtaa kuitenkin tekijän itsensä omaan nilkkaan ja tulee aika, että asiat voidaan puhua julki niin kuin ne oikeasti ovat tapahtuneet.
Vieraannuttamisessa ei nyt puhuta siitä, että lapsella olisi todellista vaaraa, seksuaalisen hyväksikäytön tai väkivallan uhkaa olla toisen vanhemman seurassa, vaan siitä, että lähivanhemmalla on omia persoonalliuushäiriöllisiä ongelmia eron suhteen. Vieraannuttaminen voi Jari Sinkkosen mukaan alkaa yleisimmin pahan puhumisesta toisesta vanhemmasta ja siihen liittyvät myös muu suku ja vanhemman ystäviä. Kommentoinnit toisesta vanhemmasta voivat olla hyvinkin päällekäyviä. Ja radikaalein tapa on lopettaa vanhemman ja lapsen tapaamiset ja yhteydenpito kokonaan tai jopa nostaa keksittyjä syytteitä vaikkapa seksuaalisesta häirinnästä, vaikka ne eivät pitäisi millään tavoin paikkansa.
Kiihkeät toimet heijastelevat voimakkaasti kuohuvia tunteita ja omia traumoja, joiden selvittämiseen vieraannuttava vanhempi tarvitsisi kipeästi ammatillista apua. Tämä apu löytyy sosiaalihuollon piiristä, mutta minä en seksuaaliterapeuttina varsinaisesti käsittele tuosta, sillä se ei kuulu seksuaalisterapian piiriin. Hypnoosilla voidaan ehkä muuttaa vieraannuttajan ajatusmaailmaa lempeämmäksi ja helpottaa tunnekokemuksia, mutta siihen tarvitaan tahtotila, joka yleisesti puuttuu vieraannuttavan vanhemman ajatusmaailmasta.
Sitä vastoin minun kentälle kuuluu tuo lapsi, jossain vaiheessa elämäänsä, kun hänelle tulee parisuhteiden aika. Myös vieraannutettu vanhempi tarvitsee apua, mikäli uuteen parisuhteeseen ryhtyminen aiheuttaa valtavaa luottamuspulaa ja jopa estää uuden parisuhteen syntymisen tai on synnyttänyt sukupuolen vastaista vihaa ja inhoa, joka voi näkyä myös kertakäyttöisessä, alistavassa tai itselle vahingollisessa seksikäyttäytymisessä. Tässä kirjoituksessa keskityn nyt vieraannutetun lapsen mahdollisiin vaikutuksiin parisuhteissa ja yleensäkin elämässä.
Maassamme on jo nyt lukuisia erolapsia, joille vieraannuttaminen on tuttua, eivätkä he ole tavanneet toista vanhempaansa vuosiin. Vieraannuttamisen merkitys tulevia parisuhteita ja perhe-elämää perustettaessa voi olla hyvinkin merkityksellistä. Terve parisuhde mahdollistuu, että merkittävät traumat ovat käsitelty elämän eri osa-alueilta. Myös isä ja äitisuhde sekä eron aikainen elämä on merkittävässä roolissa omaa parisuhde-elämää rakennettaessa. Isän rakkaus ja äidin rakkaus ovat kuin aallonmurtajia, joiden tärkeimpinä tehtävinä on luoda tunnekokemuksellinen suoja selviytyä elämän ylä- ja alamäissä. Kun roolit, parisuhdemalli, kunnioitus, luottamus ja tasa-arvoisuus menettävät vieraannuttamisessa turvallisuuden ja todellisen merkityksensä, tilalle tulee epäedullinen malli, jolla voidaan tuhota myös lapsen tulevat parisuhteet. 40-luvulla Réne Spitz kuvasi vanhemmista erotettuja lapsia termillä, “lapset joiden kehitys on tyrehtynyt” (failure of thrive), eli lapset, jotka ovat joutuneet lamaannuttavan surun valtaan. Vanhemmasta julmasti vieroittautuminen voi siis aiheuttaa lapsessa välinpitämättömyyttä, jonka takana on pohjaton kärsimys, kylmyyttä, jonka takana on epätoivo, joten yhteisvaikutuksena on kyvyttömyyttä muodostaa suhteita toisiin ihmisiin niin ystävyys, kuin parisuhde asioissa. Lapsista voi näinollen kasvaa tunnekylmä ja välinpitämätön aikuinen, jonka ainoa toimintaa ohjaava ajatus on, ettei häntä enää satuteta, sillä epätoivo ja viha ovat halvaannuttaneet tämän ihmisen todelliset tunnekokemukset. Aiheesta löytyy lisää tietoa John Bolbyn vuonna 1944 julkaisemassa artikkelissa Fourty-four Juvenile Thieves.
Millaisen luottamuskuvan miehestä/isästä lapsi saa, kun hän odottaa innolla isän tapaamista ja jossain vaiheessa äiti sanookin, että “isä ei halua tulla”, “isää ei kiinnosta”, “isä ei tule kun hän ei ilmeisesti välitä sinusta tarpeeksi”. Tätä kun tapahtuu tarpeeksi usein vaikka todellisuus olisi miten, että isä haluaa tavata, saa lapsi sen kuvan, että miehiin ei voi luottaa. (Voidaan myös kääntää vastaamaan naista). Alitajunta ottaa vastaan kuvan luottamuspulasta miehiin ja se pysyy siellä niin kauan, kunnes se käydään läpi ja ajatus korvataan luottamuksella. Tämä samainen toiminta voi aiheuttaa lapseen voimakkaita hylätyksi tulemisen-, pelon ja läheisriippuvuuden tunnekokemuksia, joka omalta osaltaan voi aiheuttaa vääränlaisten ihmisten hyväksymiseen elämässä. Mikäli joutuu hylätyksi tarpeeksi monta kertaa, tulee siitä ihmismielessä tuttua ja normaalia, silloin ihminen tiedostamattaan hakeutuu samoja tunteita aiheuttavien ihmisten seuraan. Samalla ihminen niin sanotusti hyväksyy kaltoinkohdelluksi tulemisen kokemuksia, sillä niistä on tullut “normaali”. Lapsuudenkodin vaikutukset kiintymyssuhteiden rakentumiseen vaikuttavat voimakkaasti ja on hyvin merkittävää miten suuri osa itsearvostuksestamme ja kiintymystyylistämme vaikuttaa myöhemmin parisuhteisiimme. Kiintymyssuhdeteorian mukaan on olemassa neljä perustyyliä turvallinen, itseriittoinen, takertuva ja pelokas kiintymystyyli. Jokainen elämässäkoettu trauma vaikuttaa osaltaan noiden suuntien syntymiseen.
Oman haasteensa asiaan tuo vielä se, miten muuten lähivanhempi kohtelee lasta. Asian vähättely, lapsen tunnekokemuksen aliarvioiminen, ikävän tukehduttaminen, henkinen tuen tärkeys ja rakkaudellinen luovat vaikeuksia turvalliseen luottamukseen ihmisiä kohtaan. Jos omat haavoittuvuudet ja kiintymyssuhdetarpeet vaurioituvat lapsuudessa, on ne jossain kohtaa elämää kohdattava ja korjattava. Monilla ihmisillä tuo korjaamisvaihe tulee vasta useiden kariutuneiden parisuhteiden jälkeen ja toisilla korjaamisprosessia ei tule ollenkaan, sillä joskus ihmisen on liian haastavaa kääntyä tutkimaan omaa elämää läheltä ja korjaamaan haavoitettua itseä.
Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä sellainen ole hyväksyttävää. Myös lapsen henkilökohtainen vapaus ja koskemattomuus ovat perustuslain mukaisia perusoikeuksiamme ja oikeus molempien vanhempien tapaamiseen on lapsen perusoikeus. Henkinen väkivalta koetaan monesti fyysistä väkivaltaa pahemmaksi ja näin väkivallan kokijana lapsi voi vähitellen väkivallan jatkuessa menettää yhteyden omiin tarpeisiinsa nähdä toista vanhempaansa, tunteisiinsa kokea rakkautta toista vanhempaansa kohtaan ja tahtoonsa tulla nähdyksi ja kuulluksi toisen vanhempansa puolesta. Väkivallan kokijana lapsen minäkuva voi vääristyä tai tulee korvatuksi lähivanhemman antamalla minäkuvalla. Lähivanhempi tarjoaa näkemyksen mukaan lapsi voi olla avuton, hylätty ja kenties heikko ihminen, joka ei tarvitse hylkäävää vanhempaa elämäänsä vaan tarvitsee vain tämän “hyvän” lähivanhempansa elämästä selvitäkseen. Väkivaltainen lähivanhempi voi syyttää toista vanhempaa käyttäytymisestään, vaikka on itse päätynyt käyttäytyä tällä tavalla epäedullisesti ja lapselle puolustellaan käytöstä toista syyttämällä. Väkivalta on aina tekijän oma valinta siitä, miten hän toimii tilanteessa. Henkisen väkivallan käyttö on aina rangaistavaa ja helpoiten siitä päästään jyvälle lastensuojeluilmoituksella.
Uskon vahvasti monenkin aikuisen liittävän omia ongelmiaan parisuhteissaan lapsuuteen, mutta moniko on jo huomioinut tämän nimenomaisen syy-yhteyden omaan lapsuuteensa, omasta vanhemmastaan vieraannutettuna lapsena? Omat parisuhteet niin vieraannutettuna lapsena, kuin vieraannutettuna vanhempanakin voidaan saada eheytettyä, kun traumat käydään läpi ja niistä pystytään puhumaan. Toisia ei voida muuttaa tässäkään asiassa, mutta oma suhtautuminen menneisyyden asioihin, tuleviin parisuhteisiin ja elämästä ilon löytämiseen on mahdollista muuttaa. Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään ja onnelliseen elämään, mutta suunta on löydettävä itse. Siinä apuna voidaan käyttää seksuaaliterapeuttia löytämään parisuhteen ja seksuaalisuuteen liittyviä muutoksia, mutta muita hyviä keinoja on myös mahdollista löytää, vaikka vain meditoinnin eli itsensä hiljentämisen myötä. Usein kuitenkin psykoterapian ja seksuaaliterapian yhteistyö voi olla ratkaisevassa roolissa päästä elämässä eteenpäin ja työstää traumat auki ja löytää ratkaisuja vieraannuttamisen kokemukseen, kaikille osapuolille.
Kiitos aiheesta ❤
Rakkaudella, Maria Haanpää Seksuaaliterapeutti
Yhteyttä voit ottaa 0400971319 tai toivonkide@gmail.com
Palveluvalikko ja hinnastot löytyvät sivuiltani.
Toivonkide 