Minä haluan seksiä, mutta kumppani ei? Tätä kuulee paljon puhuttavan parisuhteissa, mutta monesti sitä ei lähdetä avaamaan erityisen tarkasti, mitkä ovat varsinaiset seksittömyyden juurisyyt. Ovatko juurisyyt seksittömyydelle halujen eriaikaisuus, kumppanin epämiellyttävät tarpeet vai onko ne jotekin parisuhteeseen liittyviä. Avataanpa vähän aihetta muutamilta osa-alueilta. Haluttomuuteen on monia muitakin syitä, mutta ohessa ovat ehkä yhdet eniten puhutuimmista aiheista.

Halujen eriaikaisuus

Parisuhteen osapuolet saattavat olla seksuaalisesti aktiivisimmillaan eri aikaan päivästä, jolloin toinen haluaa aamusta, mutta toinen on vielä liian väsynyt tai tuntoherkkyys on vielä poissa, eikä siksi seksi kiinnosta. Eriaikaisuus voi olla myös kyseessä silloin, jos puolisot työskentelevät eri vuorokauden aikoina, eikä väsymyksen ja aktiivisuuden tasapainoa tahdo löytyä millään. Tähän lisämausteen tuo tietenkin vielä lasten olemassaolo, joten yhteistä seksiaikaa ei vain tahdo löytyä eikä pikaiset eteisessä kuulu kiinnostuksen kohteisiin.

Kumppanin seksityyli

Vaikka kuinka rakastaisi perusseksiä voi kumppanilla olla sellaisia toiveita, jotka vähentävät omia seksihaluja. Ne voivat olla liittyviä fetisseihin tai vain yksinkertaisimmillaan tyyliin harrastaa seksiä. Joskus jopa piirre, jota ei itse ole edes huomannu voi aiheuttaa toisella epämiellyttäviä tunteita ja vähentää seksuaalista halukkuutta. Ystävieni kanssa keskustellessa on tullut sellainenkin seikka esiin, että kumppani ei saanut happea, kun tässä tapauksessa mies makasi koko painollaan naisen päällä.

Seksityyleissä myös erilaisten välineiden käyttö voi aiheuttaa haluttomuutta. Liian isojen välineiden käyttö, joka aiheuttaa liiallista kipua tai välineiden liian raju käyttö, joka aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksi voi aiheuttaa haluttomuutta. Näissä tapauksissa onkin hyvin tärkeää kokeilujen jälkeen keskustella kumppanin kanssa, millaisia tuntemuksia kokeilut tuottivat ja haluaako niitä jatkettavan myöhemminkin. Kokeilut ovat hyvä asia, mutta jos kokeilut tuottavat haluttomuutta, ei niitä tarvitse toistamiseen kokeilla.

On myös ihan tiettyjä asentoja, jotka voivat aiheuttaa haluttomuutta. Kaikki ihmiset eivät ole omimmillaan näyttämään omia paikkojaan täysin häpeilemättä vaikka kumppani olisi kuinka läheinen ja tärkeä. Molempien osapuolien tulisi pystyä hyväksymään myös kaikki seksissä käytettävät asennot, eikä siitä tule syyttää toista, jos hän ei tiettyjä asentoja halua edes kokeilla.

Häpeä

Valitettavasti suomalainen kasvatus on vieläkin syypää joillakin ihmisillä haluttomuuden syntyyn. Uskonnollinen kasvatus, joka ruokkii syyllisyyttä seksiä kohtaan on uskomattoman voimakas haluttomuuden elementti, vaikka seksi on yhtä luonnollinen asia, kuin syntymä tai kuolema. Kulttuurillisesti on myös ruokittu haluttomuutta vuosien saatossa ihan tarpeeksi. Erityisesti nainen, joka tykkää seksistä on leimattu kulttuurellisesti huoraksi jo vuosisatoja, mutta myös miehillä samainen ajatus omasta kumppanista halukkaana saattaa laukaista haluttomuutta. Vaikka ajatus tuntuukin nurinkuriselta, on kulttuurissamme vuosisatoja toitotettu, että äitien pitää olla siveellisiä ja hyveellisiä, kun kuitenkin nainen onkin aktiivinen ja ei niin siveä parisuhteessa, voi kulttuurillinen painostus laueta miehen päässä eikä hän halua enää kumppaniaan, koska tämä ei ole se siveellisyyden sipuli, josta kulttuurimme vauhkoaa.

Toisinaan voihan olla, että mehumaijan tai kravattisonnin naiskentelu pitkin maita ja mantuja, voi olla sellainen turn off suhteessa, että ei oikein maita nautiskella sitä, joka on naiskennellut puolen valtakunnan kanssa. Mutta kolikon toinen puoli voi olla myös se, että ei ole naiskennellut kenenkään kanssa, joten tietotaito on hieman hataraa, eikä se nostata haluja enempää, kuin jauhosäkki.

Suuseksi ja peppuseksi

Mielestäni suuseksi ja peppuseksi ansaitsevat ihan oman kategoriansa haluttomuudessa.

On vain yksinkertaisesti ihmisiä, jotka eivät nauti suuseksin antamisesta tai vastaanottamisesta. On sitten asia erikseen, jos vastaanottaja ei vain ole saanut tarpeeksi hyvää suuseksiä vaan vain räpellystä, joka ei vain tunnu hyvälle ja sellaisenaan aiheuttaa haluttomuutta. Kuitenkin tällaisessa tilanteessa voi itsekin olla hieman ahkerampi ja uskaliaampi ja opetettaa tai opetella yhdessä mikä olisi oikea ja sopiva tapa toteuttaa suuseksiä, jotta molemmat nauttisivat.

Häpeän merkitys suuseksissä on valtava. Monesti suuseksi on niin syvälle demonisoitua, synnistettyä ja sukupolvien takaa häpeälliseksi toiminnoksi julistettua toimintaa, että ihminen vain on siirtänyt sen unholaan, kaapin pohjalle.

Peppuseksin harrastaminen vaatii jonkin verran työstämistä ja kokeilua. Kaikilla se ei toteudu ollenkaan syystä tai toisesta. Ketään ei voida pakottaa peppuseksiin, sillä jokaisella on kuitenkin loppupelissä itsemäärämisoikeus omaan kehoonsa. Peppuseksi voi olla hyvinkin nautinnollinen moninkin eri tavoin, mutta se voi olla myös totaalisen haluttomuuden lähde. Erityisesti jatkuva peppuseksin vonkaaminen voi kääntyä itseään vastaan, eikä enää perus seksikään innosta.

Peppuseksissä on tärkeää tietää mitä tekee ja missä järjestyksessä. Erityisesti hygienia on tärkeää, sillä mikäli kumppani ajattelee yhtyä peppuseksin jälkeen vielä vaginaankin on osattava huolehtia hygieniasta. Naisen emättimeen ei nimittäin painella enää pepun jälkeen samalla kalulla, sillä bakteeritasapaino järkkyy niin rajusti, että tohtoria täytyy käydä morjenstamassa ja hakemassa bakteerivaginoosiin hieman Flagylia.

Hygienia

Niin todellakin hygienia voi olla totaalinen turn off seksuaalisten halujen suhteen. Toisaalta, ne jotka rakastaa hien hajua tai likaisia hampaita, voi tämäkin tuottaa nautintoa, mutta ei kaikille. Hygienian merkitys voi olla yllättävän tärkeää halujen suhteen.

Pelkästään ajatus siitä, että likaisella suulla tai sormilla käydään genitaalialueen herkille limakalvoille käsiksi voi aiheuttaa suunnatonta haluttomuutta ja jopa inhoa. Lisäksi naisten intiimialueet ovat hyvin herkkiä bakteeritasapainon kannalta, joten mikään ylimääräinen ei ole toivottua sen ylläpitämiseksi.

Parisuhteen tila

Parisuhde voi olla riitojen ja erimielisyyksien vuoksi sellaisessa tilassa, ettei halukkuutta seksiin vain kerta kaikkiaan löydy. On hyvin todennäköistä, ettei mielenkiintoa seksiin löydy sellaista kumppania kohtaan, joka jatkuvasti puhuu negatiivisesti, vihaisesti, vähätellen tai muuten arvostellen kumppanilleen. On varmasti hyvin vaikeaa tuntea seksuaalisia haluja sellaista ihmistä kohtaan, joka ei kykene rakastavasti puhumaan kumppanilleen. Ei ole pakko haluta omaa kumppaniaan, mikäli tämä ei herätä haluja. Silloin tulee olla rehellinen itselleen, sekä omalle kumppanilleen ja nostaa kissa pöydälle eikä siirtyä vain pihtaustouhuihin.

Keskusteluyhteys ja ammatti-apua

Oikeastaan oli halujen syyt mitkä tahansa, olisi tärkeintä niistä pystyä puhumaan kumppanin kanssa suoraan ja mahdollisimman avoimesti. On haluttomuuden syy mikä tahansa, on siitä pystyttävä puhumaan silläkin olettamuksella, että toinen saattaa siitä loukkaantua. Säälipanot eivät auta ketään, eikä ne ole oikein kumpaakaan osapuolta kohtaan.

Velvollisuudentunnosta ei tarvitse harrastaa seksiä. Kertooko ihmisestä jotain sekin, että haluaa panna toista vaikka toisella ei olisikaan minkäänlaisia haluja seksin harrastamiselle. Miksi siis ihminen haluaisi tehdä toiselle jotain sellaista, mitä ihminen itse ei halua saati sitten nauti siitä. Siksipä nautinnon tai halujen feikkaaminen eli parisuhteessa näytteleminen ei myöskään palvele kenenkään tarpeita, vaan loukkaa molempia osapuolia. Tärkeintä on siis keskusteluyhteys.

Jos seksi ja seksuaalisuus näyttelee suurta osaa ihmisen elämässä, eikä sen toteuttamiselle ole mahdollisuutta on hyvin tärkeää pystyä keskustelemaan aiheesta ja hakemaan ratkaisuja tilanteeseen. Joko asioita käsitellään parisuhteessa sisällä ja etsitään itsenäisesti ratkaisuja tai sitten seksuaaliterapiassa voidaan etsiä ratkaisuja tilanteen selvittämiseksi ja halujen uudelleen löytämiseksi. Ratkaisut löytyvät sen myötä, mitä enemmän asioita avataan. Mikään parisuhteisiin liittyvä asia ei ole musta-valkoinen vaan avaamalla patoja voidaan löytää uusia reittejä ihan uusiin suuntiin tai vain lopullisesti sulkea kyseinen pato ja muuttaa täysin uusille urille ja etsiä uusi kumppani, joka vastaa paremmin omia tarpeita. Avoimuus parisuhteissa ja seksuaalisissa haluissa ja haluttomuudessa on kuitenkin se tärkein perusta kaikelle toiminnalle, myös avoimuus itselle, oman tilanteen hyväksymisestä on positiivisen huomion antamista itselle sekä parisuhteelle.