Yrittäjyyden voimavarani ADHD

ADHD nuo neljä pientä kirjainta voivat olla joko kirous tai mahdollisuus sekä voimavara. Kummin päin sinä koet asian. Nyt ensimmäistä kertaa järjestämme yrittäjille oman retriitin, jolla keskitymme ADHD:n voimavaroihin ja elementteihin, joilla omia negatiivisia oireita voi hiljentää ja ottaa koko ADHD:n postitiivinen voimavara käyttöön.
Retriitti vietetään keskellä Lapin kaunista luontoa ja pääsemme hiljentymään omaan sisäiseen sieluumme, ehkä jopa ensimmäsitä kertaa elämässämme. Kaikille pään sisäinen hiljentyminen ei ole helppoa, vaan se vaatii hieman harjoitusta. Kuitenkin tuo sisäinen hiljentyminen on mahdollista ja juuri tällä retriitillä pyrimme aloittamaan omien sisäisten ajatustemme kuuntelemisen ilman keskittymisen ja tietoisen mielen valtavaa kiitolaukkaa. Päästämme hitaat sisäiset porot ja pöllöt kiitolaukkaa vetävien ravihevosten tilalle ja annamme luonnon olla suurin opettajamme.
Lappi Experience retriitillä kesäkuussa 2024 taianomaisessa Lapin luonnossa tulee linnuista, puista, kivistä, tuulesta, vedestä ja tuntureista opettajiamme. Läsnäolon mestarit auttavat meitä palautumaan luontoon ja kuulemaan sisin olemuksemme, jokaisella omalla tavallaan. Oli tyyni tai myrsky, näyttäytyy luonto juuri yhtä rauhallisena ja vastaanottavaisena, kuin meidänkin tulisi tehdä, sillä nyt hetki on vain tässä. Nyt muuttuu hetkessä toiseksi, kuten myrskykin loppuu aikanaan ja luonto ottaa vastaan jo seuraavan hetken.
Tuntureilla silmämme avautuu ja pystymme olemaan havaitsijoita, sen enempää analysoimatta sillä katseen siirtyessä ja askelten edetessä on jo uusi hetki ja uudet havainnot. Hetki hiljaisuutta omassa havainnoivassa meditaatiossa Taivaskeron päällä keskellä silmänkantamattomiin jatkuvaa tunturijonoa, voit kokea inspiraation virtaavan lävitsesi, kun vain annat hetken viedä mukanaan.
Retriitti-ohjelma
Lappi Experience mahdollistaa sinulle ohjatut tunturihetket, ohjatut rentoutumismeditaatiot, tunturi-ja metsäjoogat, huippuseuran ja aistihavainnot, jotka muistat koko elämäsi. Huomaat miten luonto ja ohjatut rentoutushetket avaavat uudet väylät itsessäsi ja omissa ADHD taipumuksissasi. Käymme jokaisen osallistujan kanssa omia ADHD ominaisuuksia läpi henkilökohtaisessa keskustelussa ja samalla kartoitamme omia voimavarojamme hyväksymis- ja omistautumisteorian mukaisesti. Retriitti-ohjelma on suunniteltu sinun voimaantumistasi ja negatiivisten ominaisuuksien irtipäästämiseksi ratkaisukeskeisiä viitekehyksiä hyväksikäyttäen.
Kun saamme tietoisen mielemme hiljennettyä tarpeeksi, avautuu meille jokaiselle,myös ADHD persoonallisuuden omaavalle ihmiselle, väylä omaan alitajuntaam, josta voimme ammentaa entistäkin upeampia ideoita yrittäjyyteemme.
Lappi Experience tarjoaa sinulle irtautumisen informaatiotulvasta, tavaroista, ostamisesta, kauppakeskuksista, ruuhkasta ja vastineeksi saat kehittää kykyäsi aistia tyyneyttä ja elämän energian läsnäoloa luonnossa. Saat mahdollisuuden aistia tunturin huipulla itsesi osana tuota suunnatonta elämänenergiaa ikäänkuin sulautuen tuohon tuntureiden energiaolemukseen joka solulla.Oivallukset luonnosta ovat osa retriitin satoa ja ne antavat enemmän, mitä koulun penkki voi koskaan antaa. Itsensä oivaltaminen mahdollistaa tyyneyden jatkumisen myös muiden ihmisten seurassa. Oivaltamalla luonnon tyyneyden itsessämme, voimme kaivaa sen esiin aina halutessamme, omien mielikuvien kautta ja juuri tähän oivalluksen ja kokemuksen retriitti vastaa.
Tuttuun tapaan käymme vaeltamassa tuntureilla ja hiljennymme omaan sisäiseen valtakuntaamme, mitettimään päivien aikana koettuja upeita elämyksiä.

Ohjelma sisältää:
- Aamulliset meditaatiot ja kehonhuollon Maria kehittämän lempeän Womotion-joogan mukaisesti.
- Särkitunturin patikka, pulahtamisen Särkitunturin (492m) syksyiseen lampeen, ohjatun meditaatiohetken tunturin huipulla. Ruoppakönkään lammella käymme pyörähtämässä, jossa myös mahdollisuus lampeen pulahdukselle.
- Pallaksen upean Taivaskeron (809) valloitus, jonka laelta avautuu huikeat näkymät läpi tuntureiden. Taivaskerolla pääsemme nauttimaan myös ohjatun meditaation sekä kevyen venyttävän joogahetken säiden salliessa.
- Henkilökohtaiset voimavarakeskustelut
- Sauna lämpiää joka päivä.isyydellä mökiltä.
- Majoituksena meillä on 8hengen mökki Levin.
- Ruokailemme yhdessä mökissämme, joten jokainen voi halutessaan osallistua muonitukseen tai halutessaan lokoilla täysin omissa oloissaan ja asettua valmiiseen pöytään. Ihana valinnan vapaus on voimissaan koko retriitin ajan.
- Vapaa-ajallasi voit rentoutua tai vaikkapa harjoitella meditaatiota järven rannalla tai vaikkapa mennä keskelle luontoa meditoimaan lisää.
- Lappi Experience sisältää majoituksen, ruokailut ja ohjelmat. Sinun tarvitsee vain tulla paikalle ja me hoidamme loput ja mahdollistamme sinulle huippukokemuksen upeissa kotoisissa puitteissa, jossa on muuten tutkitusti maailman puhtain ilma hengittää.
Retriitillä saat siis olla läsnä omien tunteidesi kanssa ja syvennämme tuota läsnäoloa tunturi vaelluksilla, meditaatioiden, äänimaljahoitojen sekä elämänenergiaasi vahvistavien harjoitusten kautta. Sinä olet päähenkilönä tällä retkellä ja saat keskittyä itseesi, omiin ajatuksiisi, kehoosi ja omiin tuntemuksiisi juurin niin intensiivisesti, kuin haluat. Ja kuka tietää millaisia yrittäjyyden startuppeja tältäkin retkeltä muodostuu, ystävyyksistä puhumattakaan.
Oppaanasi

Oppaanasi tällä retriitillä toimii Maria Haanpää, joka itsekin on elänyt niin yrittäjyyden, kuin oman keskittymishäiriönsä kanssa jo vuosikymmenet. Opinnot ratkaisukeskeisestä- ja seksuaaliterapeuttisista viitekehyksistä, rentoutusvalmennuksista, hypnoosivalmennuksista, joogaopettajuudesta sekä Lapin matkailusta avasivat silmät siihen, mitä me yrittäjät tarvitsemme. Me tarvitsemme yhteenkuuluvuutta haasteissamme ja uusia näkökulmia, miten pärjätä ja löytää voimavaramme oman päämme sisällä. Me tarvitsemme omaa aikaa itsellemme, täysin erilaisessa ympäristössä, missä normaalisti toimimme. Näihin tarpeisiin haluan vastata yrittäjänä, terapeuttina ja Lapin matkailualan asiantuntijana ja siksi olen tämän retriitin kehittänyt. Tämä retriitti on opinnäytetyöni tuotos ratkaisukeskeisessä lyhytterapeuttiopinnoissani jossa yhdistin jo kauan pitämääni Rakkaudella Lappi Experience konseptia ratkaisukeskeisiin terapia opintoihini.
Nyt sinulla on mahdollisuus varata retriittipaikkasi ennakkoon 12.-16.6.2024 Levi-Muonioon. Majoitumme mielellämme kaikki samaan paikkaan Levillä ja majoitus varmistuukin lähempänä, kun saamme osallistujamäärän varmennuksen. Hinta 595€ (sis.alv 24%) Ilmoittaudu: toivonkide@gmail.com
Minimiosallistujamäärä on 6hlö ja maksimi 14hlö.
Mitä Sinä saat tästä retkestä
Retriitillä saat kattavan kokonaisuuden luontoa, henkistä läsnäoloa itsessäsi, uusia näkökulmia elämään ADHD:n kanssa, vertaistukea yrittäjyyteen, uusia ideoita yrittäjyyden tuoksi, liikuntaa ja yhdessäoloa samanmielisten ihmisten seurassa.
Lyhennettynä versiona
- ADHD -voimavarana
- ADHD -yrittäjyys
- ADHD -keskittymisen kohdistaminen
- ADHD -työvälineitä arkeen
- AHDH -meditaatio ja jooga energian kohdistamisen tukena
- ADHD -terapeuttiset välineet elämää helpottamassa
Yrittäjyys retriittejä järjestetään myös keski-ja etelä-Suomen alueella, joten pysy kuulolla ja seuraa Toivonkide FB ja Insta sivujamme. Mikäli halukkaita löytyy myös talviretriitille Leville, olen valmis sellaisenkin järjestämään, helmi-maaliskuun upeiden lumien aikaan.